CASE: Vuokramies.com
Vuokramies.com on palvelu joka tarjoaa eri alojen ammattilaisia kodin ja yritysten tarpeisiin. Palvelun perusajatuksena on verkottaa ammattitaitoiset yhdenmiehen yritykset houkuttelevaksi kokonaisuudeksi. Palvelusta löytyy atk-tukihenkilöitä, remonttimiehiä, kattomiehiä, kalustekasaajia ym. kodin palveluita.

Tasapuolisesti kaikille asiakkaille
Palveluiden tarjonta jakaantuu melko tasaisesti kuluttajiin sekä yrityksiin, joten se luo omat vaikeutensa logon suunnittelulle. Yhteistä kaikille asiakkaille on saada aikaan jotakin uutta, joka mahdollisesti on ollut harkinnassa jo pitkään.
Logo ei siis voinut olla suunnattu, jollekin tietylle alalle esim. remontointi. Lisäksi sen tulisi olla selkeä ja helposti muistettava. Aluksi suunnitelmat lähtivätkin liikkeelle pelkistä kuvioista.

Palapelistä logoksi
Palapelin paloissa on runsas annos kliseitä. Päätin silti kokeille omaa versiotani. Kokeilun lopputuloksena syntyi ihan kiva yhdistelmä, mutta raskaalla kliseisyydellä kuorruettuna. Menusta ei ollut mahdollista saada kuorrutusta pois, joten päätin valita täysin toisen ruokalajin.

Lopullisen mallin visiointia
Palapeliversiossa oleva muokattu Bauhaus-fontti vaikutti hyvältä, joten valitsin sen tekstinasun lähtökohdaksi.
Silhuettikuva veljeni armeija-kuvasta sai olla kokeiluna sille, miten hahmo sopii kirjoitusasun kanssa yhteen.

HEUREKA (ja siitä eteenpäin)
Yksinkertaistin hahmoa, sillä aiempi sihuettiversio oli kylmä eikä tuonut esille oikein haluttuja asioita. Salamyhkäinen silhuettikuva ei ole hyväksi, jos asiakaspalvelu on yrityksessä suuressa roolissa.
Logoa suunnitellessa hahmottelin myös slogania. Luovuin sloganin käytöstä logon yhteydessä kuitenkin nopeasti. Kuvassa oleva slogan vaihtui nopeasti muotoon: “Yksi osoite, monta osaajaa” kun havaitsin sen olevan jo käytössä.

Tyhjät kädet tuovat ajatukset toimettomuudesta. Eihän se niin voi olla!
Hahmottelin asioita jotka kuvaisivat mahdollisimman hyvin työntekoa ja olisivat kaikille selkeitä.

Jälkeenpäin ajatellen versio, jossa hahmolla on kaulin sekä moska kädessään tuottaa lähinnä skitsofreenisiä mietteitä. Päätin siis pitäytyä yhdessä työkalussa. Mutta missä niistä?
Lopulliseen versioon pääsi jakoavain. Onnea jakoavaimelle!
Julkaistu: 2008-04-26 09:26 | Kirjoittaja: Tuomo Nevalainen
Petri · 2008-05-30 20:43
Lopullinen logo on todella hyvin onnistunut. Erittäin tyylikäs ukkeli, joka on yksinkertaisuudessaan ymmärrettävä ja unohtumaton.